• Helsinki-trilogia
  • Lehtikuvat
    • Helsingin Sanomat
    • Afganistan
  • BIOGRAFIA
  • tiedustelut
  • In English

Hannes Heikura

  • Helsinki-trilogia
  • Lehtikuvat
    • Helsingin Sanomat
    • Afganistan
  • BIOGRAFIA
  • tiedustelut
  • In English
"Ei kaikki ole pelkkää synkkyyttä.
Toivo on se mitä minä etsin."
 
 
 
 
 

Hannes Heikura
(1958-2015)

 
 

Valokuvaaja Hannes Heikura oli kansainvälisesti palkittu lehtikuvaaja ja valokuvataiteilija. Heikuran synnyinmaisemaa olivat Karvian pimeät syksyt Länsi-Suomessa, vaikka hän olikin syntynyt valon alkaessa hallita maisemaa huhtikuun alkupäivinä. Pimeys ja valo jäivät Heikuran kumppaneiksi.

Matemaattisesti lahjakas Tampereen teknillisen korkeakoulun lääketieteellisen tekniikan opiskelija (1977–82) aloitti elokuvauksen opinnot Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksella 1984. Ryhmätyö ei kuitenkaan sopinut ”lyhytjännitteiselle erakolle”, kuten hän itseään luonnehti. Valokuvaus sen sijaan sopi. Sitä Heikura opiskeli Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksen valokuvauslinjalla 1981–1988. Elokuvallisuus jätti kuitenkin jälkensä Heikuran valokuviin, joista hän puhui kertomuksina, omakuvina.

Laajimmin Hannes Heikura tunnetaan Helsingin Sanomien lehtikuvaajana. Lehteen hän kuvasi vuodesta 1984 lähtien, aluksi freelancerina, jonka jälkeen vakituisena 1997–2010. Hänen tapanaan oli tummentaa kuvan kulmia, jotta lukijan katse kohdistuisi kuvan aiheeseen. Kuvaajana Heikura oli tarkkailija, joka kuvasi mieluummin etäältä kohdetta häiritsemättä. Hannes Heikuran kuvien inhimillisyys kosketti katsojia.

Valokuvaajan viimeisenä valintana oli ryhtyä valokuvataiteilijaksi. Kolme valokuvataidekirjaa yksinäisyydestä ja niihin liittyvät näyttelyt: Dark Zone (Musta Taide 2010), We Walk Alone (Musta Taide 2013) ja End of the Road (Like 2015) jäivät Hannes Heikuran viimeisiksi töiksi. Kuvat Helsingin keskustassa kulkevista ihmisistä kertoivat kaupungin yksinäisyydestä runollisella tavalla. Sateella ja sen jälkeisellä auringolla on kuvissa keskeinen osa. Toivo pilkahteli pimeydenkin keskellä.

 

Kuva : Juhani Niiranen

 
 

 

TUNNUSTUKSET

Best of News Design 2015, Orlando, Yhdysvallat. Kuvitus Helsingin Sanomien artikkelissa yksinäisyydestä.

Vuoden lehtikuvaaja 1992, 2005, 2006, 2007 ja 2009.

Vuoden lehtikuva 1992, 1996, 1997 ja 2001, 2007.

Vuoden lehtikuvat pääkaupunkiseudun voitto 1996, 1997 ja 1998.

Vuoden uutiskuva 1992, 1993, 1996, 2002.

Vuoden kuvaessee 2009.

Vuoden kuvituskuva 1996.

Fotofinlandia 2008.

Suomen kuvalehden Journalistipalkinto 2006.

Tammisaaren valokuvapalkinto 1998.

Fuji Euro Press Award kilpailussa Lontoossa kolmas sija 1998.

Fuji Finland Press Award Suomen osakilpailun voitto 1997 ja 1998.

Fuji Finland Press Award Suomen osakilpailun voitto, uutiskuva 1993.

Fuji Finland Press Award, urheilukuva 1992, 1997.


 

YKSITYISNÄYTTELYT

2015 - End of the road - Matkan loppu, Virka-Galleria

2014 - Zone (We walk alone & Dark Zone), Jyväskylän Taidemuseo

2014 - We walk alone & Dark Zone, Rosphoto, Pietari, Venäjä

2013 -  We Walk Alone – Kuljemme Yksin, Korjaamo Galleria, Helsinki

2013 -  We Walk Alone & Dark Zone, Salon Taidemuseo

2012 -  Dark Zone – Hämärä Vyöhyke, Heinolan Taidemuseo

2011 -  Dark Zone – Hämärä Vyöhyke, Kuopio VB-keskus

2011 -  Dark Zone – Hämärä Vyöhyke, Helsingin taidemuseo Tennispalatsi

2009 -  Hiljaiset Kuvat, Mai Mano Haz, Budapest, Unkari

2009 -  Valokuvia, Oulu

2008 -  Valokuvia, Tukholman Suomen instituutti, Ruotsi

2008 -  Valokuvia, Kankaanpää

2008 -  Hiljaiset kuvat, Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki

2007 - Fotografias De Prensa, Madridin Suomen instituutti, Espanja

1999 - Valovuodet, VB-keskus, Kuopio

1999 - Valovuodet, Galleria Zone, Helsinki

1998 - Valovuodet, Tammisaaren museo

1988 -  Ilta, lopputyönäyttely Taidesalongin kellarissa, Helsinki.


 

YHTEISNÄYTTELYT

2005 - Arkemme Kuvittajat, yhteisnäyttely, Korjaamon Galleria, Helsinki

2005 - Jaren 60-Deze Jaren, yhteisnäyttely Pertti Jenytinin kanssa, Amsterdam, Haarlem, Hollanti

2005 - Arkemme Kuvittajat, yhteisnäyttely, Mikkelin valokuvakeskus

 

 

ARTIKKELIT

"Vähän Heikuraa", Journalisti, 30.4.2015

"Kun Hannes Heikura etsi itseään kameran kanssa – Mustaa valoa", Suomen Kuvalehti, 15.3.2015

"Valokuvaaja tunsi mustan ja pimeän", Helsingin Sanomat, 10.3.2015

"Palkittu valokuvaaja Hannes Heikura on kuollut", Helsingin Sanomat, 9.3.2015

"Yksinäisyys on yhä arvoitus", Helsingin Sanomat 23.3.2014

"Vähän voimia, paljon uhmaa", Aamulehti 13.8.2013

"Pimeys", HS Kuukausiliite 3/2013

"Hannes Heikura Afganistanissa: Kabul ei ole enää pimeä kaupunki", Suomen Kuvalehti, 13.7.2012

"Hannes Heikura on yksinäinen susi",  Ylioppilaslehti 14.11.2011

"Oikeassa valossa", Suomen Kuvalehti 47/2006

 

JULKAISUT

dz.jpg
wwa.jpg
eor.jpg
hh_photographs.jpg
linnun_silmin.jpg